Hyvässä paikassa aseman vieressä. Aamupalalla emme käyneet. Illanviettoa paikassa ei ole mutta keskustassa on vaikka mitä. Rauhallinen hotelli ainakin sunnuntaina
Erinomainen sijainti keskustan ja juna-aseman välillä, helppo tulla myös omalla autolla, ja parkkipaikkoja pihalla riittävästi.
Hotelli ei ulkoapäin ole mikään ilo silmälle, mutta sisältä siisti ja viihtyisä. Huoneet hyvän kokoisia. Aamiaissali viihtyisä.
Aamiainen oli aika vaatimaton, ja tämän hotellimatkan heikoin kohta. Aamiaispöydästä löytyi kaikki tarpeelliset, muttei mitään kiinnostavaa, kekseliästä tai erityisen hyvää, ja osa ruoista oli heikkotasoisia (esim. munakas ja nakit). Lisäksi aamiainen oli täsmälleen sama sekä sunnuntaina että maanantaina.
Palvelu oli kohteliasta ja avuliasta, ja respa kisaviikonlopun aikana auki koko ajan.
訪客用戶
夫妻/情侶出遊 雙床房
入住於2025年09月
4.2
很好
評價於:2025年09月22日

夫妻/情侶出遊
雙床房
入住於2025年09月
bonniebonniebonnie
家庭出遊
雙床房
入住於2024年07月
匿名用戶
商務出差
大床房
入住於2026年04月
訪客用戶
家庭出遊
雙床房
入住於2025年04月
訪客用戶
其他
雙床房
入住於2025年07月
訪客用戶
商務出差
雙床房
入住於2023年09月
Qiongyoualan
商務出差
雙床房
入住於2023年08月
Sine88
獨自出遊
雙床房
入住於2026年04月
Patcha 23
獨自出遊
單人房
入住於2026年04月
訪客用戶
商務出差
雙床房
入住於2026年03月
訪客用戶
夫妻/情侶出遊 雙床房
入住於2025年09月
bonniebonniebonnie
家庭出遊 雙床房
入住於2024年07月
匿名用戶
商務出差 大床房
入住於2026年04月
訪客用戶
家庭出遊 雙床房
入住於2025年04月
訪客用戶
其他 雙床房
入住於2025年07月
訪客用戶
商務出差 雙床房
入住於2023年09月
Qiongyoualan
商務出差 雙床房
入住於2023年08月
Sine88
獨自出遊 雙床房
入住於2026年04月
Patcha 23
獨自出遊 單人房
入住於2026年04月
訪客用戶
商務出差 雙床房
入住於2026年03月